17 marraskuuta, 2014

Pihalla

Syksy. Mikä ihana tekosyy olla tekemättä pihalla yhtään mitään. 



Oravat säkättää puissa. Minkäs teet kun et puuhunkaan pääse.


 Harmaaparta alle viisi vuotiaana. Ne rankat huvit.



Pigmenttiläiskä kielessä on kuulemma hyvän koiran merkki. 


Ruusu, joka ei ehtinyt kukkia. Kukkapenkit täynnä pystyyn kuolleita korsia. 


"Whaaat - kuka on kuollut meidän pihamaalla?"



Ruttuiset pihlajanmarjat koristavat lehdettömiä puita. Miksiköhän ne ei ole maistuneet linnuille. 


  Nenänpään siistiminen kuvauskuntoon. Piilossa tottakai.



Pihapiirissä yhdeksän linnunpönttöä, joissa tänä kesänä oli jokaisessa asukkinsa.
Ikkunasta seurataan tämän yhden pöntön elämää.



Hetkinen, siis joo, onhan meillä luntakin pihalla.



Jos oikein kovasti tuijottaa niin ehkä se isukin auto ilmestyy sieltä.


 On jos minkämoista lelua pihalla, mutta ei luonnonmateriaalin voittanutta.



"Että mitäpä sanoit? Se on kato mulla geeneissä. Keppien paimennus."



Kirsu jota rakastan.



Pari vuotta nautittiin suihkualtaasta pihalla. Kingi erityisesti. Edellinen altaan omistaja oli myös koiraihmisiä. joka luopui altaasta koiran vuoksi. Nyt ymmärrän miksi. 
Tyhjennettiin allas tänä kesänä ja nostettiin ylös.


 Se ei tainnutkaan olla isukki, jota Kingi odotteli kotiin...



Koira autoon ja kissa sisään. Meillä todellakin eletään kuin kissa ja koira.


Aina yhtä iloinen jälleennäkeminen Kassun kanssa. Valitettavasti isukki ei ole kotona.
Vaaniiko muiden kissat omistajaansa näin?